WeBible

Kolmantena päivänä, kun Ester oli lakannut rukoilemasta, riisui hän yltään puvun, jossa hän oli palvellut Jumalaa, ja verhoutui kunniapukuunsa.

Tultuaan täyteen loistoonsa ja huudettuaan avuksi kaikkinäkevää Jumalaa ja vapahtajaa, hän otti mukaansa kaksi palvelusneitsyttään.

Toiseen hän nojautui, ikäänkuin olisi ollut hyvin heikko,

toinen seurasi häntä kantaen hänen laahustansa.

Itse hän loisti kauneutensa täydessä kukoistuksessa, ja hänen kasvonsa olivat iloiset, ikäänkuin rakkautta säteileväiset, mutta hänen sydäntänsä ahdisti pelko.

Ja käytyään sisään kaikkien ovien kautta hän seisahtui kuninkaan eteen. Tämä istui kuninkaallisella valtaistuimellaan puettuna täyteen loistoasuunsa, kultaa ja kalliita kiviä joka paikassa, ja hän oli ylen peljättävä.

Ja kun hän kohotti kasvonsa, joista vallan korkeus loisti, ja hänen katseensa oli täynnä vihastusta, niin kuningatar vaipui alas, kalpeni ja meni tainnoksiin, ja hän nojautui edellä käyvän palvelusneitsyen päähän.

Mutta Jumala käänsi kuninkaan mielen leppeäksi, ja levottomana hän riensi alas valtaistuimeltansa, otti hänet käsivarsiensa varaan, siksi kunnes hän tointui, ja rohkaisi häntä ystävällisillä sanoilla

ja lausui hänelle: Mikä sinun on, Ester? Minä olen sinun veljesi, ole turvallisella mielellä:

ei sinun tarvitse kuolla, sillä meidän määräyksemme koskee vain yhteistä kansaa.

Astu esiin.

Ja kohottaen kultaisen valtikan hän laski sen hänen kaulallensa ja syleili häntä ja sanoi: Puhu minulle.

Niin Ester sanoi hänelle: Minä näin sinun, herra, olevan niinkuin Jumalan enkelin, ja minun sydämeni hämmästyi sinun loistosi pelosta.

Sillä sinä olet ihmeteltävä, herra, ja sinun kasvosi ovat ihanuutta täynnä.

Puhuessaan hän vaipui tainnoksissa maahan.

Niin kuningas hämmästyi, ja kaikki hänen palvelusväkensä rohkaisi Esteriä.